Teollisuuden hajautetun tiedonhallinnan yhdistys THTH ry
THTH-yhdistyksen tarkoitus on teollisuuden hajautetun tiedonhallinnan edistäminen.
Yhdistyksen tavoitteena on tukea kehitystyötä kohti hajautettua tiedonhallintaa teollisuudessa ja sen monenkeskisissä projekti- ja liiketoiminnoissa koko prosessiteollisuuslaitosten elinkaaren ajan suunnitteluvaiheesta laitoksen rakentamiseen, käyttöön ja kunnossapitoon.
Yhdistyksen perustamisen taustalla oli näkemys kehityksestä tiedonhallinnan alueella, mm. tiedon saatavuuden ja hallinnan vaatimukset, hajautettu toimintaympäristö sekä tuotantoyksikkökoon kasvusta seurannut korkean käyttövarmuuden edellytys.
Hajautetun tiedonhallinnan vaikutukset
Prosessilaitosten palvelutoimintojen hajauttaminen sinne, missä ko. tehtävän suorittaminen on kokonaisuuden kannalta tehokkainta, edellyttää, että tietoa on saatava sitä tarvitseville ajasta ja paikasta riippumatta. Saatavuuden lisäksi tiedon päivittämisen ja muutosten hallinnan on oltava vaivatonta ja systematisoitua, mielellään täysin automaattista. Hajautetun tiedon hallintaan liittyy aina myös tiedon oikeellisuuden ja sen luottamuksellisuuden ylläpito. Teollisuutta palveleva hajautettu lisäarvoliiketoiminta edellyttää tehokkaiden tiedonhallinta- ja siirtostandardien luontia ja käyttöönottoa.
Hajautettu tiedonhallinta poistaa turhaa manuaalista tiedon uudelleen käsittelyä. Kahdenkeskisten point-to-point siirtojärjestelmien sijaan voidaan reaaliaikaisesti käsitellä tietoaineistoa kaikista järjestelmään liittyneistä tahoista annettujen käyttöoikeuksien mukaisesti. Toimintatavat tehostuvat ja virheet vähenevät. Teollisuuden ja palvelutuottajien toimintaedellytyksien parantumisella on laajat heijastusvaikutukset suomalaisen yhteiskunnan kehitykselle.
THTH ry:n kevätseminaariin 5.5.2010 osallistui yli 60 tiedonhallinnan ammattilaista.